Uusi suomalaislehti Hua Hiniin

Ensi syksynä aloittaa Hua Hinin seudulla ilmestymisensä noutojakelulehti työnimeltään Hua Hinin Suomalainen, kertoo lehdessä aloittava toimituspäällikkö Kalevi Nurmela Hua Hinistä.

Lisää
Suomalaisomistuksessa oleva huvijahti Pattayalle
Thaimaansuomalaisen saamien tietojen mukaan on Pattayalla toimiva Siam Great Adventures hankkinut kalastus- ja päiväretkiään varten huvijahdin, jonka varustukseen kuuluu täydellisten kalastusvälineiden lisäksi mm. Ilmastoidut sisätilat,
Lisää
Presidentinvaalien ennakkonestys enntysvilkasta Thaimaassa
Suomen seuraavaa presidenttiä oli mahdollisuus äänestää ennakkoon kolmella paikkakunnalla Thaimaassa. Nämä paikat olivat Bangkok, Pattaya ja Phuket. Numeroista käy selvästi ilmi, että ne joille mahdollisuus äänestämiseen oli annettu myös käyttivät äänioikeuttaan.
Lisää
Peruskoulun oppimr saunan lauteilla

Timosen Juha puhuu yleensä puhelimeen, kun hänet tapaa. Tai sitten hän on palaverissa.

 

Pattayan suomalainen koulu se jaksaa yllättää. Jo viime talvena Siam Oriental Twinsissä alkanut yleinen saunavuoro koulun tukemiseksi on syksyn mittaan saanut sen verran suosiota, että keskiviikkoisin ja lauantaisin saunotaan nykyään kolmen tunnin ajan entisen kahden tunnin sijasta, kertoo koulun johtokunnan puheenjohtaja Juha Timonen.

Lisää

Joko nit tmn?

You Tubessa pyörii reilun tunnin mittainen video, jossa Pattayalla asuvat suomalaiset esiintyvät ”parhaimmillaan”. Videon on 23.12.2011 mennessä nähnyt reilut 60.000 ihmistä ja se jakaa mielipiteitä puolesta ja vastaan. Keskustelut vellovat kuumina niin You Tubessa kuin muillakin internetin Thaimaa –aiheisilla keskustelupalstoilla.

Voit tsekata videon alla olevasta linkistä:

http://www.youtube.com/watch?v=o1np9AHF-pc
Kirjoituskilpailu thaimaansuomalaisille
Siirtolaisinstituutti järjestää kirjoituskilpailun Thaimaassa talvea viettäville suomalaisille teemalla ”Pakkasia paossa – suomalaiset talvehtijat Thaimaassa”. Sana on vapaa, mutta seuraavassa muutama vinkki toivotusta aihepiiristä:

Voit lähteä liikkeelle aiemmasta elämästäsi ja kytkeä siihen kuvauksen Thaimaan –ajasta. Toisaalta voit kirjoittaa pelkästään Thaimaassa oleskelustasi ja kohdentaa kirjoitukseesi mieleisiäsi teemoja.
Lisää
Pattaya Suomi seuran tiedotustilaisuus

Yleisö kuunteli tarkkaan mitä konsulilla oli kerrottavanaan

 

Pattaya Suomi –seura järjesti Grand Hotel Jomtienissa tiistaina 29.11. viisumiasioita koskevan tiedotustilaisuuden, jossa konsuli Pirjo Leino kertoili thaimaalaisten viisumikäytännöistä Suomeen ja Hans Lankarina tunnettu Jouni Ollila puolestaan Thaimaan viranomaiskäytännöistä sekä säännöksistä suomalaisille viisuminhakijoille.
 

Lisää
Laosin tax free ei ole edullinen
Tammikuun Thaipaleella –lehden pääjuttu tulee Vientianesta, mutta siinä ei mainita juuri mitään tax free –myymälöiden ryöstöhinnoista ennen Laosista Thaimaan puolelle johtavaa siltaa Vientianen edustalla.
Lisää
Thaipaleella lehti uudistuu

 

Samassa talossa Thaipaleella –lehden toimituksen kanssa näitä verkkosivuja vääntävä nettitoimittaja sai helposti vihiä, että nyt on jotain tekeillä.

Lisää
Suomalainen palkkasoturi Per Sahara Andersson on kuollut.

Suomalainen palkkasoturi Per ”Sahara” Andersson kuoli Thaimaassa Koh Changin saarella 17. huhtikuuta 2011 pitkäaikaisen sairauden murtamana. Vuonna 1941 syntynyt Sahara muutti Thaimaahan 1990 luvun lopulla ja oli vuodesta 2005 alkaen tuttu näky moottoripyörineen Koh Changin saaren teillä.

Lisää
Thaimaan suomalaispappi siunattiin tehtvns

Evankelis-luterilainen pääkirkko antoi hienolle tilaisuudelle hienot puitteet.

 

Thaimaassa asuvat ja vierailevat suomalaiset sekä suomalais-thaimaalaiset perheet saivat päätoimisen pastorin, kun ulkosuomalais- ja turistityön pastori Jyrki Markkanen siunattiin tehtäväänsä maaliskuun lopulla. Jo vuosia papin virkaa Thaimaassa hoitanut Markkanen, Ison Mangon Pappi, kuten hän sähköpostinsa allekirjoituksessa toteaa, on tähän asti toiminut osa-aikaisena kirkon työntekijänä.

Lisää
KOH CHANG EXTRA:

 

Koh Changin White Sand Beachilla voi yöaikaan nähdä mitä ihmeellisimpiä esityksiä.


Turistimäärät jatkuvassa nousussa

Thaimaan toiseksi suurin saari Koh Chang elää voimakasta kasvun aikaa. Saari viehättää monia eikä vähiten siitä syystä, että se on selkeästi kahteen osaan jaettu.  Länsipuolelle on rakennettu uusia hotelleja ja lomakyliä kaikkine turistien tarvitsemine palveluineen kun taas itäpuoli on sitä aitoa ja alkuperäistä Thaimaata.

Lisää
Suomalainen sukelluskoulu Koh Changilla

 

Kuvanottohetkellä porukka oli jo lähtenyt allassukellukseen, joten paikka näyttää suljetulta vaikka toiminnassa onkin.

 

Aina laivansa viime talvisesta palosta alkaen villien huhujen kohteena ollut sukelluskoulu näyttää jatkavan toimintaansa White Sand Beachin toimitiloissaan normaalisti.

Lisää
Omistusasuntoja suomalaisille Koh Changilla
Koh Changin loma-asuntotarjonta on tähän mennessä koostunut miltei yksinomaan hotellihuoneista, lomakylien vuokrabungaloweista ja lyhyt- tai pitkäaikaisvuokraukseen tarjotuista kerrostaloasunnoista. Omistusasuntoa saarelta on ollut hyvin vaikea ostaa, mutta nyt tähän tilanteeseen on tulossa muutos. Kun tähän vielä lisätään meillä suomalaisilla olevan mahdollisuus tehdä asuntokauppaa uudiskohteesta omalla kielellämme oli asioista pakko lähteä ottamaan tarkempaa selkoa paikan päälle.
Lisää
Bangkok Motor Show tarjoaa runsaasti silmnruokaa

Vanha farang menee vanhasta muistista BITECiin mennessään tutustumaan itselleen jo perinteeksi muodostuneeseen Bangkok Motor Show’hun. Lähestyessään taksilla BITECin parkkipaikkaa farang alkaa ihmetellä sen autiutta. Sisääntuloaulassa isoista kylteistä selviää, miksei paikalla ole porukkaa: Viherpiipertäjät pitävät täällä omaa energiansäästöshowtaan ja Motor Show on siirretty uuteen Impact Exhibition Centeriin kaupungin toiselle laidalle.
Lisää
Archive
Viidakkojuhlat Buriramissa 9. maaliskuuta 2011 Thaimaalainen aamuhertys 7. tammikuuta 2011 ThaiBooks jakelemaan Thaipaleella lehte Suomessa 9. joulukuuta 2010
Roger Lindgren im memoriam 22. marraskuuta 2010 Julmaakin julmempi elmnkohtalo 17. marraskuuta 2010 Tervetuloa Pattayalle 17. marraskuuta 2010
Syksyn ensimminen Thaipaleella ilmestyy 15.9. 1. syyskuuta 2010 Murtomiehi MaijaGizmon toimistossa 13. heinkuuta 2010 Kestarjous 8. heinkuuta 2010
Pattayan suomalaiselle koululle toimitilat 14. toukokuuta 2010 Loukkari on tll taas vihdoinkin! 7. toukokuuta 2010 Songkran 2010 23. huhtikuuta 2010
Suomalainen koulu Pattayalle? 21. huhtikuuta 2010 Filippiinilisi sairaanhoitajia Suomeen 20. huhtikuuta 2010 Sinustako piirtj Thaipaleella lehteen? 9. huhtikuuta 2010
Viinatukkuriksi Thaimaahan? 23. maaliskuuta 2010 Pikavene myytvn Pattayalla 9. helmikuuta 2010 Suomalaismiest puukotettiin Koh Changilla 11. tammikuuta 2010
MaijaGizmo julkaisemaan Nordic I Thailandia 10. joulukuuta 2009 Bangkok Hospital Pattaya laajentaa matkavakuutuspalvelujaan 23. marraskuuta 2009 Thaimaansuomalaisen nimi muuttuu 16. lokakuuta 2009
Ravintola Aalto, Bangkok 14. syyskuuta 2009 Nyt on typaikkoja Thaimaassa 6. syyskuuta 2009 Pattaya Suomi seura ja SAS yhteistyhn 4. syyskuuta 2009
Poljana paratiisissa blogi sensuurin kourissa 20. elokuuta 2009 Pattayan suomalainen palvelukartta 4. elokuuta 2009 Thaimaalaiset lentoyhtit hintasotasilla 17. heinkuuta 2009
Phuketilla poikkeustila 17. heinkuuta 2009 Menuet avasi ovensa kesturisteille 5. heinkuuta 2009 Mielenosoitus Bangkokissa 27.06. 24. keskuuta 2009
Sikainfluenssa iski Thaimaahan 12. keskuuta 2009 Taas uusi viisumisnt 8. keskuuta 2009 Aaltosen murhaajille kovat tuomiot 8. keskuuta 2009
Thaimaalaispankit nostivat automaattimaksujaan - Pivitetty 27.5 23. huhtikuuta 2009 Kotikirkko osana lomanviettoa Phuketissa 26. toukokuuta 2009 Lapsilist Thaimaahan 14. toukokuuta 2009
Elkkeiden verotus Thaimaassa 14. toukokuuta 2009 Bangkok motor shown 30-vuotisnyttelyyn oli satsattu 14. toukokuuta 2009 Kipin kapin kapakkaan 2009 8. maaliskuuta 2009
Paremmissa piireiss 17. tammikuuta 2009 Kamputsean rajalta en vain 15 piv 10. joulukuuta 2008 Jouni Arolainen Fordin WRC-autolla Thaimaan ralliin 22. marraskuuta 2008
Suomalaiselokuva piraattimyyntiin Thaimaassa 8. marraskuuta 2008 Pattayan pahat pojat 1. marraskuuta 2008 Uusi knne Erkki Aaltosen murhajutussa 8. lokakuuta 2008
Pattayalta nyt unelmien poikamiesboksi ! 17. syyskuuta 2008 Varo shkansaa 30. heinkuuta 2008 Suomen tv nkyviin Thaimaassa 30. heinkuuta 2008
Niels Colov 60 vuotta 25. heinkuuta 2008 Markku Tuomi 60 vuotta 20. heinkuuta 2008 WinCapita -rikosilmoituksia Pattayalla 17. heinkuuta 2008
Murhauutinen kulissien takaa 2. keskuuta 2008 Thaimaalaisissa hautajaisissa 2. keskuuta 2008 Urheilutapahtumia Pattayalla 2. keskuuta 2008
Suomi Siam -seuran avustus nro 4 2. keskuuta 2008 Malesia hakee matkailutuloja ja ulkomaista pomaa Thaimaasta 2. keskuuta 2008 Nyt sit saa! 2. keskuuta 2008
Viisumihakemuslomakkeen suomennos nyt netiss 2. keskuuta 2008 Tytt, joka tiesi liikaa 24. maaliskuuta 2008 Liian puhdasta juomavett 24. maaliskuuta 2008
Saksan ja Irlannin kautta Koh Samuille 24. maaliskuuta 2008 PECS petanque 24. maaliskuuta 2008 Finnair veti tuvan tyteen 24. maaliskuuta 2008
Uusi sukellusyrittj Phuketilla 24. maaliskuuta 2008 Lopultakin! 24. maaliskuuta 2008 Ennakoivan turvallisuuden kurssi 24. maaliskuuta 2008
Suomalaistuella ihmiskauppaa vastaan 25. tammikuuta 2008 Todellinen rantalomakohde 25. tammikuuta 2008 Kolme vuotta tsunamin jlkeen 25. tammikuuta 2008
Thaimaan asuntoja Suomesta 24. tammikuuta 2008 Kuopio-Viking Line-Bangkok : Keittimestari Ollikainen 24. tammikuuta 2008 Koulunkynti Koh Samuilla 24. tammikuuta 2008
Kuin kki vieraisiin pesiin 24. tammikuuta 2008 Voiko terveydest maksaa liikaa? 24. tammikuuta 2008 Suomi - Siam seura ja avustusty 24. tammikuuta 2008
Sahara! Palkkasoturin elkepivt Koh Changilla 24. tammikuuta 2008 Vietnam avautuu Honda ja Nokia tulevat 24. tammikuuta 2008 Pattayan suomalaisyhdistysten tsmisku lastenkotiin 21. joulukuuta 2007
Aitojen hymyjen maa 14. marraskuuta 2007 Mit Thaimaasta 14. marraskuuta 2007
 
1  2  
Seuraava > Viimeinen >>