Lopultakin!

Päiväntuoreet suomalaislehdet lehtikioskeihin Thaimaassa

Enää ei lehtien toimitus takkua lentoyhteyksien takia. Niinikään jo
ilmestyessään päivän vanhat lehdet lehtikioskeissa alkavat olla
mennyttä aikaa. Uutuuden takana on Phuketilla päämajaansa pitävä
Scan News.

Viime tammikuussa alettiin Phuketin Karon Beachilla ajatella lehtiasioista uudella tavalla, kun Patak Roadin vaiheilla päämajaansa pitävä Scan News päätti laajentaa toimitilojaan ja asennuttaa sinne omat painokoneet. Aluksi painettiin itse ainoastaan ruotsalaislehtiä, mutta etenkin Pattayan suunnasta tulleiden vaatimusten kasvettua vähintään Gizmon äänivarojen mittaisiksi, saatiin myös Ilta-Sanomat ohjelmaan mukaan. Helmikuun alussa asennettiin Xeroxin isot myllyt myös Bangkokiin, josta käsin jaellaan lehdet pääkaupungin lisäksi myös Hua Hinin ja Pattayan lehtikioskeille. Onhan saman päivän sanomalehtiä, tai oikeammin niiden sivuista otettuja kopioita, ennenkin Thaimaasta saanut, mutta nyt vasta päiväntuoreita lehtiä riittää kioskimyyntiin.

Vaikuttaa myös Thaimaansuomalaiseen
Kun Suvarnabhumin lentokenttä pikku hiljaa lakkaa olemasta keskeinen tekijä Scan Newsin edustamien lehtien jakeluketjussa, on Thaimaansuomalaisellakin tilaisuutensa liittyä muiden suomalaislehtien Enää ei lehtien toimitus takkua lentoyhteyksien takia. Niinikään jo ilmestyessään päivän vanhat lehdet lehtikioskeissa alkavat olla mennyttä aikaa. Uutuuden takana on Phuketilla päämajaansa pitävä Scan News. Lopultakin! Päiväntuoreet suomalaislehdet lehtikioskeihin Thaimaassa kanssa samaan jakeluun. Näissä melskeissä maan suurin suomalaislehti muuttuu maksulliseksi. Jatkossa lehti painetaan sanomalehtipaperin sijasta aikakauslehtipaperille ja sen koko pienenee hieman. Lehden myyntihinnaksi lehtikioskeissa tulee 50 bahtia, josta lähes puolet menee jakelukustannusten kattamiseen.

 - Toimivan jakelun järjestäminen näinkin suuressa maassa on melkein yhtä kallista kuin lehden painaminen. Mikäli 50 bahtia on jonkun mielestä liikaa, niin valikoituja osia lehden artikkeleista on luettavissa netistä ilmaiseksi, lupaa lehden perustaja

A. Juhana Keronen. - Uudistuksen myötä paranee lehden saatavuus oleellisesti esim. Bangkokissa, josta sitä on tähän asti saanut melko turhaan hakea, hän jatkaa. - Ensi haikkarilla suomalaislukijat voivat lehtikioskeilla valita joko 180 bahtin hintaisen iltapäivälehden tai 50 bahtin hintaisen Thaimaansuomalaisen. Mikäli turistin valinta edes kerran koko loman aikana osuu Thaimaansuomalaiseen, on meillä asiat aika hyvin.

Myyntihinnat yhdenmukaisiksi
Suomalaislehtiäkin koko talvikauden 2007- 2008 piinannut myyntihintojen kirjo alkaa sekin olla pikku hiljaa voitettu. - Jotkut jälleenmyyjät ovat kuluneen talven aikana kehitelleet aivan omia hintojaan meidän omaisuuttamme oleville lehdille, sanoo Scan Newsin toimitusjohtaja Per-Erik Andersson, jonka mukaan painatuksen siirtyminen yrityksen omiin tiloihin tarkoittaa myös lehtien myyntihintojen painamista niiden kansiin. - Mikäli kanteen painetun myyntihinnan päälle ilmestyy mitään (hinta-) tarraa, ei alueellinen jakelija huoli lehteä palautettavaksi, hymähtää hiljakkoin 50 -vuotisjuhliaan viettänyt Andersson uudessa toimistossaan vastavalmistuneen painotalon yhteydessä.

Myös Iltalehti made in Bangkok?
Iltapäivälehtien pienentyessä myös niiden tekstikoko pienentyy. Monen mielestä liikaakin.

- Meillä on Pattayalla menossa mielenkiintoinen kokeilu. Tarjoavat siellä rinnakkain päiv&a