Uusi sukellusyrittäjä Phuketilla
|
|
Sukellusbisnes Phuketilla sai tuoretta verta marraskuussa 2007, kun First Buddy avattiin Chalong Bayn maisemissa.
- Nyt meillä alkaa olla täällä kaikki tarpeellinen olemassa, sanoo Pekka Hartikainen, joka on yksi First Buddyn osakkaista.
Vaikka Hartikainen onkin yrittäjänä tuore kasvo, on hän Phuketin sukelluspiireissä entuudestaan tuttu kaikille. - Olin aiemmin Chalong Sea Sportilla töissä pari vuotta, kunnes laitettiin tämä oma samaan kylään. Pekka puhuu monikossa tarkoittaen keskuksen muita ”perustajajäseniä”, eli veljeään Harria sekä Timo Martinpeltoa. Erikoisuutena suomalaisporukassa on eestiläinen sukelluskouluttaja Urmas Kuusk, joka on viettänyt Thaimaassa jotain 20 talvea. - Vaikka viime kädessä se on kyllä tuo vaimo, joka täällä viime kädessä kertoo, mitä saa ja mitä ei saa tehdä, Pekka viittaa vaimoonsa Tiinaan, joka on yrityksen ”maavoimat”. Joka koskaan on tehnyt minkäänlaisia sukellusalan töitä tietää, kuinka tärkeää on, että sukelluskeskuksen toimistossa on joku tavoitettavissa puhelimeen ja myyntiin sillä aikaa, kun muut ovat merellä tai opetustehtävissä. Ei ainoastaan sukellusta - Sukellusreissujen ohessa teemme kalareissuja sekä aivan tavallisia päiväretkiä auringonoton ja uinnin merkeissä, Tiina kertoo yrityksen muista palveluista. Kalaretken voi edullisimmillaan toteuttaa noin 2.000 bahtin hintaluokassa henkeä kohden ja hintaan kuuluu taatusti tuoreesta kalasta valmistettu lounas, sillä sen ovat aamupäivän aikana retkeläiset itse pyytäneet. Jos meripäivän haluaa päättää yrttisaunassa, on Chalong Bayssa siihenkin mahdollisuus. - Yhteistyökumppanina näiden retkien järjestämisessä meillä on Worldwide Dive and Sail -niminen yritys, jolla on retkiä pitkin länsirannikkoa, saaristoon ja jopa Burman ja Indonesian puolelle, Pekka täydentää. Hän antaa käteeni vaikuttavan näköisen esitteen, jossa esitellään kahta ylellisesti sisustettua ja mukavasti asuttavaa purjelaivaa. Vene on näille aluksille vähättelevä nimitys. - Avustamme myös majoitusasioissa, mikäli joku tahtoo tulla Phuketille pidemmäksi aikaa. Majoitusta löytyy hotellihuoneista omaan lomabungalowiin ja kaikkea siltä väliltä, Tiina jatkaa.
|
|
|
|
|