Saksan ja Irlannin kautta Koh Samuille
|
|
Koh Samuin saarelta löytyy useita suomalaisyrittäjiä. Yksi heistä on Tuula Fitzpatrikc, joka pyörittää Moby Dick -majataloa Chaweng Beachilla miehensä Tonyn kanssa. Istahdin alas Tuulan kanssa ja kuuntelin hänen kertomuksensa siitä, miten he ovat tänne päätyneet.
Koh Samuin saarelta löytyy useita suomalaisyrittäjiä. Yksi heistä on Tuula Fitzpatrikc, joka pyörittää Moby Dick -majataloa Chaweng Beachilla miehensä Tonyn kanssa. Istahdin alas Tuulan kanssa ja kuuntelin hänen kertomuksensa siitä, miten he ovat tänne päätyneet. Tuula syntyi Helsingissä. Perhe muutti Rautalammille tytön ollessa vielä alakouluikäinen. Vanhemmat perustivat majatalon. Tuula kasvoi työskennellen, sillä majatalo vaati paljon aikaa koko perheeltä. Nuori Tuula kävi peruskoulut loppuun ja lähti sen jälkeen lukioon. Ylioppilaaksi kirjoitettuaan hän mietti mitä tekisi ja päätti pitää välivuoden. Englannista löytyi au pairin paikka ja Tuula vietti siellä puoli vuotta perheen lastenhoitajana. Suomeen palattuaan hän haki ja pääsikin opiskelemaan. Muutama vuosi vierähti, kunnes Tuula valmistui kauppaoppilaitoksen kansainvälisen markkinoinnin linjalta. - Koulutus on helpottanut elämääni ulkomailla huomattavasti, sillä tutkinto opiskeltiin täysin englannin kielellä, Tuula toteaa. Tuulan valmistumisen aikoihin Suomessa elettiin lamakautta, ja töitä oli vaikea löytää. Hän työskenteli jonkin aikaa Lapissa lomaosakkeita myymässä, kunnes kaipuu ulkomaille vei voiton. Tilaisuus lähteä au pairiksi koitti jälleen ja niin hän suuntasi Müncheniin, Saksaan. - Taisi olla melkein ensimmäinen iltani Saksassa, kun lähdimme muutaman muun tytön kanssa istumaan iltaa paikalliseen Irish Pubiin ja siellä tapasin Tonyn, Tuula muistelee. Työ au pairina muuttui nopeasti tarjoilijan paikaksi Hilton -hotellissa ja samoihin aikoihin Tuula ja Tony muuttivat yhteiseen kotiin Saksassa. Tony teki silloin rakennusalan töitä. Ensimmäinen Thaimaan -reissu Ensimmäiselle Thaimaan matkalleen parivaljakko lähti noin 15 vuotta sitten. - Ensimmäinen reissu kesti pari kuukautta. Reissasimme ympäriinsä. Kävimme Bangkokissa, Chiang Maissa, Phuketissa, Krabilla, Koh Samuilla ja Koh Phanganilla. Rakastuimme Samuihin ja sen jälkeen olemme käyneet täällä lukemattomia kertoja, Tuula muistelee. - Samui on muuttunut reilussa kymmenessä vuodessa uskomattoman paljon. Kun saavuimme tänne ensimmäisen kerran, Chaweng Beachin pääkatu oli päällystämätön ja sen varrella oli vain pienen pieniä puoteja. Pääkadulta näki suoraan rantaan. Irlannista Samuille Ensimmäiseltä Thaimaan matkaltaan Tuula lähti Suomeen jouluksi. He olivat Tonyn kanssa asuneet Saksassa kolmisen vuotta. Joulun jälkeen hän lähti rakkauden perässä Tonyn kotimaahan Irlantiin. Tuula aloitti työt hotellin tarjoilijana ja jäi myöhemmin kotiäidiksi, kun perheen esikoinen Tiia syntyi vuonna -98. Tiian hieman kasvettua Tuula siirtyi Tonyn perustaman rakennusfirman sihteeriksi. Perhe vieraili Samuilla säännöllisin
väliajoin, ja ajatus Koh Samuille muuttamisesta alkoi itää. Lopulta he päättivät muuttaa tänne, kunhan perhe ensin hieman kasvaa. Tuula alkoi odottaa Mickeytä, joka syntyi vuonna 2004. Heti seuraavana vuonna perhe kasvoi vielä yhdellä, kun kuopus Katriina syntyi. Muutto Samuille toteutui Katriinan ollessa vasta kolmikuinen. - Tiesimme, että meidän täytyy tehdä töitä elääksemme täällä, joten aloimme hyvissä ajoin katsella myytäviä yrityksiä. Löysimme internetistä Moby Dickin ja kävimme ensimmäisen kerran tutustumassa siihen elokuussa -04. Toi
|
|
|
|
|