Murhauutinen kulissien takaa

Got you! Tämä kuva oli vain Ilta-Sanomilla.
Got you! Tämä kuva oli vain Ilta-Sanomilla.

Thaimaansuomalainen yhteistyössä Ilta-Sanomien kanssa

Maaliskuun 24.-25. päivien välisen yön ikävät tapahtumat muuttivat Thaimaansuomalaisen ja Ilta-Sanomien välisen yhteistyön perinteisiä kuvioita. Kun aiemmin oli lähetelty Sanomataloon ajankohtaista pikkujuttua periatteella "kiinnostaisikohan tämä niitä" tuli Erkki Aaltosen murhan uutisoinnista ensimmäistä kertaa tilanne, jolloin Thaimaansuomalaisen toimituksessa tehtiin Ilta-Sanomille töitä tilausten perusteella.

Kaikki alkoi tiistaina 25. maaliskuuta, kun Thaimaansuomalaisen päätoimittaja A. Juhana Keronen sai vihjeen edellisyönä tapahtuneesta suomalaismiehen murhasta Pattayalla ja lähetti asiasta välittömästi tiedon Ilta-Sanomille mahdollisia tarkistuksia ja jatkotoimenpiteitä varten. Ilta-Sanomien toimittaja Jyri Hänninen oli ensin yhteydessä Suomen suurlähettiläs Lars Backströmiin ja saatuaan tietoon viranomaisvahvistuksen soitti takaisin Keroselle pyytäen tätä toimittamaan tietoja suomalaismiehestä ja mahdollista kuvaa.
Thaimaansuomalainen on osa Pattaya People -mediakonsernia, joten toimittaja Veikko Laine sai tehtäväkseen saapastella Pattaya People Weekly -lehden toimitukseen ja kopioida kaiken yön aikana toimitukseen murhatapauksesta kertyneen materiaalin. Sitä olikin melkoisesti, sillä Pattaya Peoplen toimittajilla on tässä kaupungissa pääsy joka paikkaan olivat kyseessä sitten poliisin kuulustelutilat tai sairaalan ensiapuhuone.
Laineen operoidessa Pattaya Peoplen toimituksen kanssa soitteli Keronen murhatun miehen tuttavia lävitse ja löysi haastateltaviksi Pekka Virtasen ja Ilkka Kokon. Molemmat miehet esiintyivätkin Ilta-Sanomien jutussa jo seuraavana päivänä, Kokko henkilökohtaisen ystävän ja Virtanen Aaltosten firman asiakkaan ominaisuudessa.
Tapauksen jäljillä oli myös Iltalehti, josta oltiin yhteydessä Keroseen, mutta tämä sanoi tehneensä asiasta sopimuksen Ilta-Sanomien kanssa. Alalla on tapana, ettei free -työtä tekevä toimittaja palvele samassa jutussa kahta päämiestä.

Erilaisia uutisia


Uutistoiminnassa on kaksi määräävää kriteeriä. Toinen on nopeus ja toinen on uutisten oikeellisuus. Se, että Ilta-Sanomilla oli avustaja Pattayalla näkyi ensimmäisistä uutisista asti. Jatkossa uutisointi eriytyi vielä enemmän, sillä Iltalehdellä ei ollut omaa edustajaa poliisin järjestämissä tiedotustilaisuuksissa Pattayan poliisiasemalla eikä murhapaikalla. Näin Iltalehden oli pakko tehdä syventäviä artikkeleita varmasti tietämistään tosiasioista samaan aikaan, kun Ilta-Sanomilla oli keskusteluyhteys jutun tutkijoihin.
Lisäksi Ilta-Sanomien uutisia taustoitettiin koko ajan mm. kaivamalla esille Aaltosen lapsuudenaikainen luokkatoveri, jolta sähköpostitse tarkistettiin vainajasta julkisuudessa esiintyneitä tietoja.
Samaan aikaan, kun Iltalehti selvitti lukijoilleen thaimaalaista kakkosvaimokäytäntöä, kertoi Ilta-Sanomat poliisin odottavan oikeuden päätöstä ennen kuin lähtee pidättämään takaa-ajettuja. Jostain syystä joku tai jotkut pitivät tarpeellisena levitellä pattayalaisissa baareissa tietoa, jonka mukaan Keronen olisi tonkinut Aaltosen naisasioita ja kirjoittanut niistä Iltalehteen. Internetin keskustelupalstoilla puolestaan ihmeteltiin, mihin poliisi tarvitsee oikeuden päätöstä, kun murhaajia haetaan.
Tosiasia kuitenkin on, että poliisi tiesi kauan ennen ensimmäistäkin pidätystä, mistä kaksikkoa kannatti lähteä hakemaan ja odotti siksi oikeuden pikaistunnon päätöstä ennen mahdollisia kotietsintöjä ja vangitsemisia.Nyt mua viedään linnasta linnaan... Ann punaisessa t-paidassaan menossa takaisin putkaan poliisin ensimmäisen tiedotustilaisuuden jälkeen.