Suomen tv näkyviin Thaimaassa

Suomen aikaa seitsemältä alkava Aamu-TV alkaa hissukseen tuoda porukkaa Sisäpiiriin yhdeltätoista paikallista aikaa.
Suomen aikaa seitsemältä alkava Aamu-TV alkaa hissukseen tuoda porukkaa Sisäpiiriin yhdeltätoista paikallista aikaa.

Yleisradiolla oli vuosikausia aikaa hoitaa asiat niin, että me nyt maksaisimme heille vuosittain maksuja näiden lähetysten vastaanottamisesta, mutta kun ilmainen raha ei näytä valtion laitosta kiinnostavan, niin hoidettiin sitten homma tällä tavalla, kommentoi nimettömänä pysyttelevä suomalaisyrittäjä, jonka ravintolassa suomalaisia televisiokanavia on katseltu jo viime kevättalvesta alkaen.
- Formuloita ja olympialaisia katsellaan siten, että otetaan kuva joltain kansainväliseltä satelliittikanavalta ja ääni MTV:ltä tai YLEltä, yrittäjä kertoo. Eikä Suomesta käsin voida tälle mitään? - Niiden pitäisi ensin tietää millä tekniikalla me toimitaan ja sen jälkeen vielä, mistä signaali otetaan, suomalainen hymähtää ja jatkaa samaan hengenvetoon signaalilähteen olevan vaihdettavissa tarpeen niin vaatiessa.
- Suomessa pitää lopettaa koko yleisradiotoiminta ennen kuin meillä ohjelmat pimenevät. - Oikeusteitse meitä on vaikea tavoittaa, kun emme ole edes EU:ssa ja rikkomuksena tämmöinen piratismi ei ole sitä kokoluokkaa, että esimerkiksi Interpol asiasta kiinnostuisi. Tyypillistä Yleisradiotoimintaa Suomessa on muuten juuri se, että ensin ei tehdä yhtään mitään ja sitten, kun tulee joku TVKaista hoitamaan hommat katsojien toivomusten mukaisesti, niin koitetaan lakiteitse estää sen toiminta. Nyt sopii yrittää.

Ensin Patttaya, sitten muu Thaimaa

Pattayalla suomalaisia televisio-ohjelmia on saanut katsella jo kohta puoli vuotta ja mahdollisesti vielä ennen Pekingin olympialaisia mukaan liittyy muutama phuketilainenkin ravintola.
- Tekniikka voidaan monistaa sangen edullisesti toimimaan myös Bangkokissa, Koh Samuilla, Koh Changilla, Hua Hinissä... Kaikkialla, missä vain on suomalaisia. Sehän me on tiedetty jo vuosikausia, että Suomi-TV tuo porukkaa suomalaisravintolaan. Nukkuiko YLE tässä nyt onnensa ohi?
- Meillä on varma tieto siitä, että Bangkokissa toimiva Wallenius Media oli jo jokunen vuosi sitten neuvotellut valmiiksi diilin Suomi TV:n ohjelmasatelliittipaketin asentamisesta Thaimaan suomalaisalueilla, mutta jostain syystä YLE ei suunnannutkaan signaaliaan saman satelliitin kautta Thaimaahan kuin ruotsalainen SVT teki. Nyt on SVT:n ohjelmapaketteja myyty Thaimaassa jo pari vuotta eikä takuulla ole ollut ainakaan tappiollista. Sen verran rivakkaan tahtiin niitä asennellaan.
Soitto Wallenius Mediaan vahvistaa, että kokonaisia kyläyhteisöjä on kertasopimuksilla saatettu SVT:n ohjelmatarjonnan pariin.
- Samoilla asennuksilla olisi mennyt myös YLEn paketteja, mutta kun ei ole signaalia, niin ei ole myytävääkään, Håkan Wallenius vahvistaa.

Ensin hotellit ja ravintolat, sitten kotitaloudet

- Meillä riittää näiden ravintoloiden, hotellien ja muiden suomalaisyrittäjien kanssa puhaa ehkä pari - kolme vuotta, mutta jahka kaikki suomalaisyritykset on koluttu, niin sitten aletaan myydä ohjelmapaketteja kotitalouksille, asennuksia toimittava norjalaisyrittäjä kertoo. Heinäkuun 30. päivänä Sisäpiirissä suoritettu MTV:n Aamu-TV:n koekatselu paljastaa ainakin laajakuvatelevisiossa keskimääräistä heikomman kuvan laadun.
- Tuossa on kotikokoinen monitori. Vilkaisepas sitä, Sisäpiirin Hessu Heikkilä ehdottaa. Tosi on. Kuvan laatu ei paljaalla silmällä juurikaan poikkea kesämökki-tv:n kuvista. Entä mitä tämä kaikki maksaa?
- Lopulliset hinna