Pattayan pahat pojat
|
|
– Tapaus WinCapita nostatti pulssia Jomtienilla. Suomessa käynnissä oleva yksi maamme historian laajimmista rikostutkimuksista sai konkreettista kansainvälisyyttä keskiviikkona 29.10. Thaimaassa.
Kaikki varmasti muistavat suuren mediakohun aiheuttaneen ponzi – ja pyramidihuijausyrityksen nimeltään WinCapita. Aikaisemmin WinClubina tunnettu sijoitus- ja verkostomarkkinointisivusto lupasi sijoittajilleen jopa 400 prosentin voittoja valuuttakaupoilla, joita ei koskaan tehty. Jo syyskuussa 2007 uutisoi MTV3 huijausepäilyistä ja saman vuoden marraskuussa yhtiö muutti nimensä WinCapitaksi. Keskusrikospoliisin mukaan WinClub lakkasi tulouttamasta varoja syyskuussa 2007, mutta kaikesta kohusta ja lukuisista epäilyistä huolimatta uusien sijoitusten määrä oli huomattava, muun muassa täällä Pattayalla. Kolme vuotta, arviolta noin kymmeneltä tuhannelta ihmiseltä, sijoituksia keränneen yhtiön verkkosivut sulkeutuivat 7. maaliskuuta 2008 ja yrityksen toiminta päättyi. Suomessa tapauksen rikostutkinta on jatkunut kuukausia, mutta nyt myös Thaimaan poliisi on ottanut asiakseen saattaa kaksi Thaimaassa oleskelevaa päätekijää, Timo Martiskaisen ja Risto Hentusen, oikeuden eteen. Miehet on Suomessa vangittu poissaolevana jo toukokuussa. Tunteet kuumenivat kilpaa ilman kanssa Pattayan Jomtien Beach Road soi 4:llä sijaitsevassa suomalaishotelli JP-Housessa kävi keskiviikkopäivänä kello kahden aikaan kuhina. Thaimaan poliisin DSI (Department of Special Investigation) oli rantautunut autoineen ja moottoripyörineen yleensä melko rauhalliselle sivukujalle. Kymmenittäin siviilipukuisia lahjomattomia poliiseja istui verannalla tietokoneiden kanssa kuulustellen paikalle rikosilmoitusta tekemään saapuneita suomalaisia. Ainoana suomalaisena naisena minun oli vaikea sulautua joukkoon, joten soluttauduin istumaan ison pöydän ympärille, jossa maanmieheni odottivat omaa vuoroaan. Kuuntelin heidän keskusteluaan ja nopeasti kävi ilmi, että moni heistä oli tullut tänne hakemaan mahdollisten korvausten lisäksi oikeutta, kirosanojen kera. Kovalla työllä hankittujen rahojen häviäminen WinCapitan myötä kuulosti harmittavan kovasti ja eritoten oma tyhmyys hävettävän. Tunsin kuinka tuon kaiken hälinän ja mahdollisista pidätyksistä spekuloinnin keskellä omakin pulssini nousi ja jännitys alkoi tiivistyä, vaikka olin vain sivustaseuraaja, omat rahani edelleen omassa taskussani. Melko hämmentävää oli se, että paikalla oli myös henkilöitä jotka puhuivat osittain rikosilmoituksen tekemistä vastaan, puolustellen esiin nousseita nimiä myös huijauksen uhreina. Mielenkiintoni tapausta kohtaan vain nousi ja alkoi selvitä, että tämän luokan pyramidihuijauksessa on tutkittava kerros kerrokselta, ennen kuin päästään huipulle. On vaikeaa määritellä kuka lopulta oikeasti on huijattu eikä huijari. Kuka on tiennyt totuuden silti jatkaen sijoittajien hankkimista ja kuinka moni on tietoisesti tuhonnut ystävyyssuhteensa huijaamalla?  Hallittu kaaos Tapahtuman pääarkkitehti Ossi Viljanen pyöritti melko kaaoksen omaiselta vaikuttavaa show’ta varmalla otteella informoiden paikalle saapuneita huijauksen uhreja, toimimalla tulkkina ja dokumentoiden tapahtuman valokuvin. Jo kaksitoista vuotta vakituisesti Thaimaassa asunut Viljanen on määrätietoisesti vienyt WinCapitan tapausta eteenpäin, siitä lähtien kun kaksi ensimmäistä rikosilmoitusta tehtiin Pattayan poliisille. Istuessani terassilla seuraamassa tilanne
|
|
|
|
|