Thaimaalaispankit nostivat automaattimaksujaan - Päivitetty 27.5


Pankkien mukaan automaattien kansainvälisestä yhteensopivuudesta vastaavat yhtiöt MasterCard Worldwide ja Visa Worldwide ovat nostaneet hintojaan ja tässä yhteisesti toteutetussa operaatiossa on ainoastaan siirretty hinnan nostosta pankeille koituvat kulut loppukäyttäjän maksettavaksi.
MasterCardilla väitettä ihmetellään suuresti. Yhtiön tiedottajan mukaan he eivät hakemallakaan löydä omista hinnastoistaan pankkien viime huhtikuun puolenvälin jälkeen toteuttamia palvelumaksujen korotuksia vastaavia hintojen nousua. "Itse asiassa ainoa kv. maksuliikenteeseen liittyvä pankkiautomaatteja koskeva hintojen korotus on 0.2 prosenttiyksikköä lokakuulta 2007. Korotus astui voimaan tammikuussa 2008", yhtiön tiedotteessa todetaan.

Pankkien kattojärjestö puuttuu tariffeihin

Thaimaalaispankkien yhteisen yhdistyksen Thai Banker's Associationin (TBA) pääsihteeri Twatchai Yongkittikul on lähettänyt pankeille paimenkirjeen, jossa pyytää näitä harkitsemaan uudelleen tekemäänsä päätöstä. Yongkittikul arvioi kuitenkin mahdollisten alennusten jäävän marginaalisiksi.
TBA aikoo joka tapauksessa kutsua kaikki pankit saman pöydän ääreen neuvottelemaan automaattipalvelumaksujen kohtuullistamisesta muistuttaen samalla pankkeja siitä, että Thaimaan nykyoloissa ainakaan epävakautta ei ole syytä lisätä.

Kallista rahaa

ATM -automaateilta suomalaisella pankkikortilla rahaa nostavan suomalaisturistin on hyvä tietää, että pankkien perimissä palvelumaksuissa on eroja niin Thaimaassa kuin Suomessakin. Mikäli täytyy Thaimaan -loman aikana poiketa automaatilla, niin esimerkiksi Siam Commercial Bankin ja Nordean kortin yhdistelmä aloittaa palvelun veloittamalla Thaimaan päässä sen 150 bahtia ja Suomen päässä 2,50 euroa. Sen päälle Nordea veloittaa vielä 2,5 % noston summasta. Toisin sanoen 5.000 bahtin nosto vie suomalaiselta pankkitililtä ensin sen noin 110 euroa, minkä "vitonen" tämän päivän valuuttakurssien mukaan suunnilleen maksaa ja sen päälle menee palvelumaksuja vielä melkein kuusi euroa kiinteitä maksuja ja Nordealle vielä noin kolme euroa lisää provisiota.
Näin ollen viiden tuhannen bahtin tai 110 euron nostaminen tulee maksamaan yhdeksisen euroa, mikä on yli kahdeksan prosenttia koko noston määrästä.

Myös valuuttakursseissa eroja

Paitsi pankkien perimissä palvelumaksuissa, on eroja myös pankkien käyttämissä valuuttakursseissa. Ilmeisesti SCB:n politiikka on suosia omia asiakkaitaan ja rahastaa kaikkien muiden pankkien asiakkaita, koska ulkomaiden valuutat on pankin vaihtopisteissä arvostettu verrattain alas muihin pikaotokseen osallistuneiden rahanvaihtopisteiden noteerauksiin verrattuna.
Näillä valuuttakurssinoteerauksilla ja palvelumaksuilla violetin värinen automaatti alkaa olla aika huono vaihtoehto, jos suomalainen pankkikortti jonnekin pitää työntää.

Ennakoimalla voi säästää tuntuvia summia

Mikäli et halua luovuttaa kahdeksaa prosenttia matkakassastasi sinua etäpäätteidensä välityksellä palveleville pankeille, toimi näin:

1. Selvitä jo ennen matkaa vaikka jonkun Thaimaassa asuvan tuttavasi avulla, mikä on euron kurssi Thaimaassa ja tee vasta sen jälkeen rahanvaihtopäätös Thaimaan ja Suomen pankkien välillä. Nyr