Kotikirkko osana lomanviettoa Phuketissa
|
|
Phuketissa Kotikirkko järjestää hengellisen tilaisuuden lauantai-iltaisin Karon Beachilla Hilton -hotellissa, jossa ”kirkkosali” on viikko toisensa jälkeen täyttynyt suomalaisista turisteista ja usein on tuoleja pitänyt kantaa lisää. Pelkästään kuluneena talvena tilaisuuksissa on käynyt tuhansia suomalaisia. Useat suomalaiset tulevat lomailemaan Phuketiin uudelleen, hyvin monet näistä tulevat myös uudelleen Kotikirkkoon. Joulun aikaan joululaulut kaikuivat Karon Beachin lisäksi myös Krabilla ja Khao Lakissa sekä Pattayalla pipareiden ja kahvin siivittämänä. Kotikirkon tilaisuuksien jälkeen juomme aina kirkkokahvit ja tutustumme toisiimme, usein löytyy yhteisiä tuttuja ja jopa sukulaisia. Kotikirkko haluaa omalta osaltaan olla vaikuttamassa suomalaisten loman onnistumiseen. Lomalaisille on monenlaista aktiviteettia ja me haluamme olla tarjoamassa ihmisille mahdollisuutta löytää elämäänsä todellinen tarkoitus. Monen ihmisen elämä on muuttunut Phuketissa loman aikana uskoontulon myötä. Kotikirkko ei ole pelkästään hengellinen tilaisuus Hiltonissa, vaan ihmisten palvelua eri tilanteissa. Työntekijät vierailevat mm. sairaaloissa tapaamassa suomalaisia ja ovat tulkkausapuna, jos siihen on tarvetta. Voit törmätä Kotikirkon mainokseen puhelinpylväässä tai hotellin kansiossa, merkittävä osa Kotikirkon kävijöistä on kuitenkin saanut henkilökohtaisen kutsun kirkon työntekijältä kadulla. Jokainen on lämpimästi tervetullut Kotikirkkoon! Tänä talvena Kotikirkossa on huomioitu erityisesti myös lapset. Olemme saaneet olla aloittamassa suomalaisille lapsille kristillistä toimintaa, jolle olisi kysyntää laajemminkin. Lapsille on järjestetty oma kirkko Hiltonin pelihuoneessa lauantai-illan tilaisuuden aikana. Lapset saavat kuulla Jeesuksen rakkaudesta hauskalla ja mukaansatempaavalla tavalla pelien, leikkien ja kilpailujen ohella. Moni suomalainen lapsi on ollut mukana lastenkirkossa ja viihtynyt muiden lasten seurassa, parhaimmillaan lapsia on ollut mukana 26. Paras palaute lastentoiminnasta on erään tytön kommentti lastenkirkon jälkeen; ”Kerrankin kun kirkossa olisi hauskaa, en pääse sinne enää uudelleen”. Maaliskuun puolivälissä Kotikirkko jäi kesätauolle, mutta taas ensi syksynä Kotikirkko jatkaa toimintaansa tutussa paikassa Hilton hotellissa. Toivomme saavamme ensi talveksi tilat lasten kerhotoiminnalle arkipäivisin, jolloin vanhemmat voivat viettää aikaa keskenään. Vielä viime talvena suunnitelma ei toteutunut, koska emme saaneet tähän tarkoitukseen tiloja. Outi ja Mika Keisu
|
|
|
|
|