Thaimaansuomalaisen nimi muuttuu

Thaimaansuomalainen on aivan liian pitkä ja hankala nimi ulkomaalaisille ja yllättävän monelle suomalaisellekin. Siksi nimi muutetaan sellaiseksi, jonka myös ulkomaalainen osaa lausua ja kirjoittaa oikein.

Jo syyskuun numerossa oli Thaimaansuomalaisen kannen kirjasintyyppiä muutettu ”thaimaalaisemmaksi” ja lehden sivuille oli ilmestynyt juttujen yhteyteen ns. thaikkulaatikot, joissa 50 – 100 sanalla kerrottiin thaiksi, mitä aihetta juttu käsittelee. Myös kuvatekstit oli käännetty thai –kielelle.

- Nettilehti tulee pysymään Thaimaansuomalaisena. Ainoastaan painetun lehden nimi muuttuu. Osasyy muutokseen on se, etteivät lukijat ole sataprosenttisesti mieltäneet painetun lehden olevan täysin eri julkaisu kuin nettilehti. Meillä ei todellakaan ole samoja juttuja netissä ja lehdessä, sanoo sekä paperi- että nettilehden vuonna 2006 perustanut päätoimittaja A Juhana Keronen.

- Meillä on edelleen Thaimaan Suomalainen kirjakauppa, Thaimaan Suomalainen palvelukartta ja Thaimaan Suomalainen nettilehti, mutta meidän kaikkein tunnetuimman tuotteemme uusi nimi tulee kuvastamaan enemmän sitä, että lehti on suunnattu sekä Suomessa asuville thaimaalaisille, että Thaimaassa asuville ja lomaileville suomalaisille.
Ei vaikuta tilaajiin
Uusi nimi on luonnollisesti salaisuus aina tammikuussa ilmestyvään ensimmäiseen numeroon saakka.
- Kaikki ne, jotka ovat tilanneet Thaimaansuomalaisen saavat saman toimituksen tekemän uudennimisen lehden, jonka sisällön teemat ja julkaisupolitiikka ovat tuttua Thaimaansuomalaista, Keronen lupaa.
- Asialinjalla, mutta kuitenkin vähän kieli poskessa, kuten tähänkin asti on edetty. Lehden kasvaessa 40 –sivuiseksi tulee sen tilaushinta nousemaan nykyisestä Thaimaansuomalaisen 12 eurosta 15 euroon vuodessa, joten marras-joulukuussa tehty tilaus poikii vielä seuraavankin vuoden lehdet vanhaan hintaan.
Sähköpostiosoitteet ennallaan
Kuluneiden vuosien aikana ovat lukijat tottuneet thaimaansuomalaisiin sähköpostiosoitteisiin siinä määrin, että ne pidetään toistaiseksi ennallaan.
- Jossain vaiheessa otetaan käyttöön uuden lehden nimiset sähköpostiosoitteet rinnakkain vanhojen kanssa, mutta näillä asioilla ei turhaan pidetä mitään kiirettä. Kahtellaan kevväämmällä, Keronen päättää.
Thaimaansuomalaisen uudesta nimestä vihjeeksi sen verran, että se kuvaa matkustamista thaimaahan tai thaimaalaisen matkustamista ja kotoa poissa oloa ja on paljon lyhyempi kuin Thaimaansuomalainen. Nimeä on mietitty lehden toimituksessa pitkään.