Suomalaismiestä puukotettiin Koh Changilla
|
|
Jouluyö, juhlayö… Helsinkiläinen Pasi Koskinen oli ollut jouluaattona joulupukkina ja kierrellyt eri paikoissa joulumielen ja hauskanpidon merkeissä ja sai palkkiokseen puukosta.
- Jututettiin lapsia ja aikuisia, Koskinen aloiittaa, kaveri ajoi mopoa ja minä istuin kyydissä. Kivaa oli kaikilla. Loppuyöstä kaveri lähti ja minä jäin joulupukin vaatteet päällä siihen Mini-Pattayan nurkille lähelle White Sand Beachia. Joulupukin varustus on kuitenkin sen verran kuumaa tavaraa, että jossain vaiheessa Pasi päätti luopua varusteistaan ja antoi ne eräälle baaritytölle, joka sitten lopun yötä heiluikin baarissa ne yllään. - Sitten painuin tuossa kuvassa näkyvään baariin ja aloin jututtaa baaritiskin takana juomia myyvää tyttöä, joka kertoi siskonsa tulleen Bangkokista samana päivänä. Sain jälkeenpäin kuulla tytön nimen olevan Apple.

Irlantilainen joulumieli
Baarin toisessa päässä istui joku irlantilainen, joka jostain käsittämättömästä syystä otti suomalaisen silmätikukseen. Irvisteli ensin aikansa ja tuli lopulta viereen sättimään itselleen ennestään täysin tuntematonta miestä. - Sanoi, että mitä sinä tyhmä idiootti suomalainen täältä kuvittelet hakevasi. Painu helvettiin ja haista iso v… Tappeluhan siitä kehkeytyi. Suomalais-irlantilainen nyrkkeilyottelu löysi areenansa biljardipöydän vierestä ja kun irkku alkoi jäädä häviölle, nousi hänen thaimaalainen kaverinsa myös kehiin. - Sain iskettyä irlantilaisen lattiaan ja keskitin alkuun koko huomioni siihen thaikkuun, mutta kun irkku alkoi nousta, vilkaisin nopeasti häneen päin. Se vilkaisu riitti thaimaalaiselle, joka reiluna miehenä kaivoi puukon esiin ja yritti sillä sohaista suomalaista vasemmalle puolelle kehoa, joko sydämeen tai kaulavaltimoon.
Onni onnettomuudessa
Pasi Koskinen on ilmeisesti vielä hengissä siksi, että sattui juuri sillä hetkellä kääntämään päätään siten, että veitsi viilsikin kaulavaltimon sijasta ylemmäs, kuten oheinen kuva näyttää.

- Verta oli joka paikassa ja nämä joulunajan sankarit lähtivät saman tien juosten karkuun. Yritin vielä perään, mutta eihän siitä siinä kunnossa mitään tullut.
Eikä kukaan nähnyt mitään
Paikallisen suomalaisen sukellusyrittäjän avulla pääsi Koskinen sairaalaan tikattavaksi ja seuraavana päivänä poliisiasemalle tekemään ilmoitusta tapahtuneesta. Se oli kuitenkin avian turhaa puuhaa, kuten Thaimaassa niin valitettavan usein käy. Etenkin turisteille. Täällä kaikki tietävät, että turisti ennemmin tai myöhemmin poistuu kuvioista, mutta thaimaalaisten on elettävä keskenään vielä senkin jälkeen. - Minäkin tiedän tänä päivänä, että sen puukottajan kutsumanimi on Mon, mutta jostain kumman syystä poliisi ei sitä tiedä. Siellä baarissa suurin osa asiakkaista tunsi puukottajan, se selvisi minulle siinä ambulanssia odotellessa, mutta kun poliisi kysyi heiltä asiasta, ei kukaan ollut nähnyt mitään.
Terveiset lukijoille
- Ajan tapahtuneesta jo kuluneena, ymmärtää miten lähellä oli silmän meno ja kun tuo paskiainen vielä veti sydämen puolella rintaa on se selvä tappoyritys, Koskinen kertaa. - Thaimaansuomalaisen lukijoille voit terveiseni heittää: jos baarihässäkkä tulee niin lähes joka baarissa on bilja ja siellä keppejä, tai ainakin baarituoleja. Heti vain keppi tai tuoli käteen. Suomalaisen "rehellisyyden" että vain nyrkeillä mennään voi unohtaa kokonaan. Opetti ainakin itselle jotain.
|
|
|
|
|