Loukkari on täällä taas – vihdoinkin!

Kylätie on hiljainen... 

 

Itse näen ensimmäistä kertaa, kuinka low season vaikuttaa matkailijoiden määrään. Useimmat suomalaiset matkatoimistot ovat lopettaneet pakettimatkojen myynnin tältä keväältä ja ne jäljelle jääneet matkailijat ovat ns. omatoimimatkailijoita. Low season näkyy lähes kaikessa, mikä on suunnattu turisteille. Huoneiden hinnat saattavat olla jopa yli 50% halvempia, kuin esimerkiksi joulun aikoihin. Ennen kaikkea hiljaisuus näkyy katujen tyhjyytenä. Siinä missä parhaana turistiaikana Pattayan Beach Roadin soit olivat täynnä ihmisiä, ei ulkomaalaisia välttämättä edes näy koko kadulla. Toki tuolla ilman kuumuudellakin on vaikutuksensa, pitää ne vähätkin ihmiset sisätiloissa. Low seasonin lasketaan alkavan huhtikuussa ja päättyvän loka-marraskuussa. Tänä vuonna nuo Islannin tuhkapilvet hieman viivästyttivät turistien maasta poistumista ja Pattaya hiljeni vasta reilusti Son kraan-juhlan jälkeen.

 



  Smiler’s –baarin Nanni ja Harri

 

Yrittäjä hengähtää

Moni ravintolayrittäjä käyttää low seasonin ajan hyväkseen, uudistamalla ravintolaa ja huokaisemalla hetkeksi.

- Tämä hiljainen aika tulee kyllä tarpeeseen. Onhan tässä ollut jo yhtä todella pitkää vappuaattoa koko yhdeksän edellistä kuukautta, sanoo ravintoloitsija Harri Tuominen Smiler’s baarista, soi kahdeksalta.

- Smiler’s on myös aloittanut remontin ja muuttaa ravintolan toisen kerroksen, ensiluokkaiseksi ruokailupaikaksi. Tietenkin tunnelmallisine sisutuksineen sekä valkoisine pöytäliinoineen, Harri jatkaa.

Smiler’s baarin omistajat Harri Tuominen ja ”Nanni” Patcharanan Somboon pitävätkin tätä hetkellistä, hiljaisempaa aikaa vain hyvänä ja tervetulleena hetkenä.

- I am happy, because now I can take it easy for a while. We’ve been working hard to keep customers happy, sanoo Nanni, selvästi helpottuneena.

Samoilla linjoilla on myös Soi Diamondilla baaria pitävä Lauri “Lassi” Tahvanainen.

- On jäänyt tässä talven aikana nuo Pekkaset pitämättä ja tämä vuosi on ollut huomattavasti vilkkaampi kuin edellinen vuosi.

Lassi puhuu kokemuksesta, sillä hän on tiedettävästi pisimpään Pattayalla vaikuttanut suomalaisravintoloitsija.

 

Timo Karppinen