Ossi on golf
|
|
A. Juhana Keronen : Text Espanjan Aurinkorannikolla asuva runoilija Erkki J. Vepsäläinen on runossaan ”Don Ossi” kuvannut miestä, jonka piirteissä on hyvin paljon samaa, kuin on Lahdesta Pattayalle muuttaneessa Ossi Viljasessa, 44. Viljanen tuli Pattayalle ensimmäisen kerran 1988 ja vaikuttui näkemästään sen verran, että alkoi vuodesta -90 lähtien viettää talvensa säännöllisesti täällä. - Tein siihen aikaan vähintään kahta, välillä jopa kolmeakin duunia päällekkäin Lahdessa, hän muistelee noita vuosia vähän päätäänkin puistellen. Ossi on ajanut linja-autoa, huoltanut kiinteistöjä, toiminut myyjänä… Luettelo on liian pitkä tässä toistettavaksi. Pysyvästi Ossi Viljanen muutti Pattayalle vuonna -95. - Tein alkuun baarihommia ja sen lisäksi oli erilaisia vientivirityksiä Suomeen päin. Golfia aloin opettaa vuonna 2000.
Ossi Golf Uunituoreen golf-opettajan asiakaskunnan rungon muodosti vaatimattomasti Suomen Bangkokin suurlähetystön sekä Finpron henkilökunta. - Suurlähettiläänä toimi silloin Heikki Tuunanen ja kaupallinen sihteeri oli Jussi-Pekka Aittola. Se meni sillä tavalla, että milloin itse olin Bangkokissa tai sieltä päin oli ryhmää tulossa tänne Pattayalle, niin pelaamaanhan me mentiin. Vuonna 2002 perustettiin sitten Ossi Golf. - Golf busineksessa on niin paljon yrittäjiä ja rekisteröityjä toiminimiä, että rekisteröintikelpoisen nimen löytäminen oli oikeastaan vaikein paikka, mitä tässä hommassa on toistaiseksi vastaan tullut, hän hymähtää. Ossi Golfin toimialaan kuuluvat Pattayalla toteutettavat golf-matkat, golfin opettaminen ja tulevaisuudessa myös ravintola- ja majoitustoiminta. - Idea on semmoinen, että kunhan nyt itse hankkiudut Bangkokin lentokentälle saakka, niin siitä eteenpäin me voimme hoitaa loput. Guest House - Avataan Tapani Kestin kanssa marraskuussa Soi Yumelle semmoinen kahvila-ravintola, jonka yhteydessä on yhdeksän majoitushuonetta, Ossi innostuu kertomaan uudesta projektistaan. - Se tulee siihen Jussin hotellin lähelle. Me tehdään Jussin kanssa muutenkin paljon kaikenlaista yhteistyötä. Muutama huone on jo nyt vuokrattu koko vuodeksi, vaikkei paikka ole vielä edes auki. Hyvien ruokien, golfhenkisen baarin ja majoituksen lisäksi tarjolle tulee sauna, poreallas, biljardipöytä ja darts. - Ja katolla savustetaan kalaa. Oman käytön lisäksi meillä on jo sopimus ruotsalaisen ravintola Globetrotterin kanssa jatkuvista toimituksista ja muutama muukin yhteistyökumppani on tulossa mukaan, jahka toiminta saadaan käyntiin. En malta olla ajattelematta, että Ossi saattaa savustamonsa kanssa olla sangen oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Erään toisen savustajan vaikeudet kun alkavat olla kaikkien tiedossa ja siksi kai Globetrotterkin haluaa vaihtaa ruotsalaisen savustajansa suomalaiseen. - Sitä bisnestä on pikku hiljaa viimeiset viisi vuotta tässä rakenneltu. Kuten tiedät, ei tässä maassa oikein mikään suju hetkessä, vaan kaikki vaatii oman aikansa. Pattaya Expats Club Muiden hommiensa ohella ehtii Viljanen toimimaan myös Pattayan ulkomaalaisyhteisön johtavana golf-prona. - Niels Colov pyysi aikoinaan minua ottamaan vastuuta näistä Expats Clubin golf-toiminnoista. Suostuin, koska homma osuu hyvin yksiin Ossi Golfin toimialojen kanssa. Käytännössä Viljanen järjestää Pattaya Expats Clubin jäsenille pelireissuja, organisoi kilpailuja ja antaa golf-opetusta. Yhtenä merkittävänä osa-alueena on sponsorien hankkiminen. - Joka kisaan täytyy saada palkinnot ja mielellään myös illallisbuffet. Kaikki mahdollinen tuotto kanavoidaan Expats Clubin toimesta hyväntekeväisyyteen. Sinkkuelämää Juttuhetkemme epävirallisemmassa osassa Viljan
|
|
|
|
|