|
|
Meille jo niin tutuksi tulleen isokokoisen savolaispojan seikkailut ne sen kun jatkuvat. Nippa nappa pääsivät koneeseen kun lupasivat olla tosi kiltisti eikä pisaraakaan alkoholia koneessa, vaikka maksuttomien juomien luokassa matkustettiin. Perille päästiin ihan kohtalaisessa kunnossa, mutta ensimmäiselle ”kaivolle” kun päästiin, niin taas pidot jatkuivat, kuten arvata saattaa. Kun siinä pari lisäpäivää vielä jatkettiin niin alkoihan se pää pikku hiljaa täyttyä.
|
|
Lisää
|
|
|
|
|
Baarissa on vuosien varrella poikennut monta niin sanottua julkisuuden henkilöä. Ihan ministeritasosta näyttelijöihin saakka. Tänne eksyy myös thaimaalaisia kuuluisuuksia, jotka ovat etupäässä niittäneet mainetta musiikin parissa työskennellessä. Suomalaiset ja myös thaimaalaiset julkkikset haluavat istua rauhassa , kuten muutkin tavalliset ihmiset, siinä samalla nauttien oman juomansa ja eivät erikoisemmin välitä selkään taputtajista ja sormella osoittajista.
|
|
Lisää
|
|
|
|
|
Kävin pitkästä aikaa lomalla Suomessa ja aloin muistella menneitä aikoja. Sen aikainen kollegani Jussi, joka asui Espoon Soukassa, omisti Muska nimisen rottweilerin. Jussilla oli tapana välillä istuskella kotosalla ja tehdä pieniä siivuja tai nautiskella olutta. Hän antoi myös koiransa hieman maistella kyseisiä taikajuomia. Eräänä aamupäivänä oli isännällä pieni kankkunen eikä kotoa löytynyt tipan tippaa mitään lääkettä, millä hän olisi voinut parantaa oloaan. Niinpä Jussi laittoi koiransa talutusremmiin ja lähti yhdessä kaverinsa kanssa kulkemaan kohti paikallista ravintolaa. Sisälle päästyään Jussi tilasi itselleen tuopin olutta ja toisen samanlaisen koiralleen.
|
|
Lisää
|
|
|
|
|
Eräänä aamupäivänä istuskellessani aamukahvilla yksi monista Pena -nimisistä kavereista istui vasta maahan saapuneen ”väsyneenä” ravintola Menuetin edessä ja ihmetteli, missä hän on. Kysyin häneltä mihin hän on matkalla, jotta voin tilata hänelle kyydin kotiin. Hän ilmoitti olevansa menossa Sisäpiiriin, muttei löydä. Vasta silloin hän huomasi kenen kanssa jutteli. Ilmoitin hänelle ilouutisen: ei enää ole pitkä matka! Pena kampesi ylös ja astui baariin, jossa tilasi kahvin ja konjakin. Ennen kuin ehti maistaa kumpaakaan niin uni jo iski. Tytöt hommasivat väsähtäneelle matkamiehelle tyynyn, ja jetlagi sai kyytiä!!
|
|
Lisää
|
|
|
|
|
Baareissa sattuu paljon hauskoja kommelluksia ja toisinaan runsaan puoleinen alkoholin käyttö näyttelee niissä jonkinmoista osaa. Kerran baariin saapui keski-ikäinen pariskunta nauttimaan virvokkeita. Rouva halusi miehensä mukaan ostelemaan kaikenlaisia tuliaisia Suomeen. Aviomies näytti silmin nähden kyllästyneen näköiseltä ja haluttomalta jokapäiväiseen kaupoissa ramppaamiseen ja ehdotti vaimolleen, että mene sinä ostoksille, niin minä jään tänne odottamaan ja otan aikani kuluksi pari kaljaa. Vaimo suostui ehdotukseen ja sanoi poistuessaan tulevansa tunnissa takaisin. Siinä samassa mies huomasi olevansa vihdoinkin vapaana ja tunsi tilaisuutensa koittaneen. Hän pyysi itsensä vieraaksi yhden tytön huoneeseen. Pahaksi onneksi rouva oli unohtanut lompakkonsa baariin ja palasi viiden minuutin kuluttua hakemaan sitä. Vaimo muisti silmänräpäyksessä miehensä pitämän silmäpelin ja jatkoi siltä seisomalta suoraan yläkertaan. Pariskunta palasi alas ja vaimo veti miestä korvasta ja he menivät siitä suoraan kadulle ja eikä heitä sen päivän jälkeen ole näkynyt kaljalla.
|
|
Lisää
|
|
|
|
|
Kerran meille saapui suomalainen mies ottamaan pari kaljaa. Hän oli menossa vähäksi aikaa Pattayan lahden hiekkarannalle tappamaan aikaa. Muutaman tunnin kuluttua hän saapui takaisin ja alkoi kertoa tarinaansa: On tämä kummallinen paikka tämä Pattaya, on tämä kummallinen paikka totta tosiaan. Istuin kaikessa rauhassa rantatuolissa ja luokseni pysähtyi eräs mies. Hän kysyi minulta, että voisitko myydä minulle kannettavan olkalaukkusi? Ehdotin hänelle menoa johonkin sadoista myyntipaikoista, joista hän voisi ostaa samantapaisen laukun. Mies sanoi haluavansa juuri minun laukkuni ja saisin itse määrätä sille sopivan hinnan. No minä sanoin hänelle, että olkoon menneeksi, saat laukkuni tuhannella bahtilla. Ostaja antoi rahan minulle välittömästi ja kiitti kaupasta. Sen jälkeen kysyin ostajalta, että miksi juuri minun laukku kiinnosti häntä enemmän kuin muut vastaavat laukut? Mies sanoi sen johtuvan siitä, että hän sanoi vaimolleen menevän ystävänsä kassa pariksi viikoksi Kanarian saarille ja laukussa olevassa logossa lukee Las Palmas.
|
|
Lisää
|
|
|
|
|
Baarille ovat kanta-asiakkaat erittäin tärkeitä. Heillä kun on tapana vuosi vuoden jälkeen saapua tuttuun paikkaan. Eräs asiakkaamme, vähätukkainen herrasmies pohjanmaalta, on istuskellut meillä jo kymmenettä vuotta. Oli taas muutaman tuttavansa kanssa istuskellut jo useamman tunnin, kun yks´ kaks´ ehdotti, että eiköhän mennä välillä sinne Ilellekin käymään. Joku seurueen muista jäsenistä huomautti tähän, että johan täällä on oltu jo jonkun aikaa.
|
|
Lisää
|
|
|
|
|