Darren Clarke hioo puttiaan Seve Ballesteroksen tarkkaillessa tilannetta.

Teksti ja kuvat: Ossi Viljanen

Hallitsevan mestarin, eli Euroopan joukkueen kapteeni Seve Ballesteros kertoi jo arvontatilaisuudessa olevansa vakuuttunut joukkueensa iskukyvystä tänäkin vuonna.

- Ensimmäisen päivän foursomesin jälkeen johdamme 3-1, Seve totesi itsevarmasti, kun taas Aasian joukkuetta johtanut Joe Ozaki totesi voivansa olla tyytyväinen, mikäli puntit ovat tasan ensimmäisen päivän jäljiltä.
Seve tiesi hyvin, mistä puhui, sillä olihan joukkueessa viisi vuoden 2006 Ryder Cup –pelaajaa. Erityisesti Darren Clarken ja Lee Westwoodin yhteistyö ensimmäisen päivän foursomessa oli mahtavaa katseltavaa. Myös Niclas Fasth, John Edfors, Robert Karlsson ja Henrik Stensson, eli länsinaapurimme huippupelaajat, saivat yleisöltä raikuvat aplodit. Foursomes jo osoitti, kumpi homman klaaraa. Ei riitä Aasian eväät nujertamaan vahvaa Euroopan joukkuetta tänäkään vuonna.
Toisen päivän fourballissa jatkettiin siitä, mihin ensimmäisenä päivänä jäätiin. Finaalipäivän singeleihin lähdettiinkin sitten jo lukemista, joissa enää ihme olisi pelastanut Royal Trophyn Aasian joukkueelle. Eurooppa klaarasi pokaalin tyylikkäästi kotiin ja Seve voi olla ylpeä tavasta, jolla tiiminsä pelasi.

Lisää
Päivän pääasia on hoidettu ja expat -clubilaiset istuvat naamat virneessä palkintojenjakotilaisuudessa.

Jos satut olemaan golffari ja matkasi on suuntautunut Pattayalle, niin tuskinpa parempaan yhdistelmään olisit voinut törmätä.

Kuudenkymmenen kilometrin säteellä löytyy 26 täysimittaista kenttää, 18 aina 36 reikään, joten valinnanvaraa on. Huippusuunnittelijat, kuten Jack Nicklaus, Nick Faldo ja Ronald Fream ovat tehneet parhaansa ja aikaansaannokset, kuten Lamchabaeng, Emerald, Mountain Shadow ja Eastern Star, ovat vertaansa vailla. Aasian helmeksikin sanottu Lamchabaeng on valittu useaan otteeseen Aasian parhaiden kenttien joukkoon. En ihmettele yhtään, sillä kentän sametinpehmeät fairwayt ja nopeat griinit takaavat pelinautinnon vailla vertaa. Palvelu kentillä on huippuluokkaa alkaen bägidropista, jossa viehättävät caddiet poimivat bägisi osaaviin käsiin alta aikayksikön, joskus jopa liiankin nopeasti. Green Fee –counterilta saat edullisen Green Feen lisäksi myös iloisen hymyn. Siitä on hyvä jatkaa aamiaiselle huippuluokan ravinteliin. Kun vatsa on ravittu, niin ei kun teeboksille, jossa caddiesi on valmiina starterin kanssa odottamassa. Ja ei kun lyömään ja juttelemaan, sillä sitähän golf on. Walking and talking. Jo kolmannella rei’ällä löytyy juottola, jolla voi pikku suolapalan kera vaikka oluenkin nauttia. Kun kierros on tehty, löytyy klubilta luonnollisesti suihkutilat. Saman tasoisia näkee Suomessa joissain viiden tähden hotelleissa.

Lisää
Ossi on golf

A. Juhana Keronen : Text

Espanjan Aurinkorannikolla asuva runoilija Erkki J. Vepsäläinen on runossaan ”Don Ossi” kuvannut miestä, jonka piirteissä on hyvin paljon samaa, kuin on Lahdesta Pattayalle muuttaneessa Ossi Viljasessa, 44.

Viljanen tuli Pattayalle ensimmäisen kerran 1988 ja vaikuttui näkemästään sen verran, että alkoi vuodesta -90 lähtien viettää talvensa säännöllisesti täällä.
- Tein siihen aikaan vähintään kahta, välillä jopa kolmeakin duunia päällekkäin Lahdessa, hän muistelee noita vuosia vähän päätäänkin puistellen. Ossi on ajanut linja-autoa, huoltanut kiinteistöjä, toiminut myyjänä… Luettelo on liian pitkä tässä toistettavaksi.
Pysyvästi Ossi Viljanen muutti Pattayalle vuonna -95.
- Tein alkuun baarihommia ja sen lisäksi oli erilaisia vientivirityksiä Suomeen päin. Golfia aloin opettaa vuonna 2000.

Lisää